|
Narukerän piirissä toimii neljä rahastoa, joiden kaikkien toiminta-ajatukseen kuuluu porilaisen jääpalloilun nuorisotoiminnan tukeminen.
Rahastoista vanhin on Kimmo Kivelän rahasto (asiamies Toivo Kivelä), joka on perustettu 1992 auto-onnettomuudessa kuolleen, nuoren lupaavan Narukerä-pelaajan muistoksi.
Pertti Ratsula on rahastonsa kautta pyrkinyt suuntaamaan syntymäpäivänsä onnittelijat nimeään kantavan rahaston tilinumerolle.
Porilainen ravintolayritys Punainen Kukko lahjoitti 1999 20.000 markan peruspääoman Narukerän miesten voittaman Suomen mestaruuden kunniaksi ja uudella vuosituhannella tehtävän nuorisotyön tukemiseksi. Tämän rahaston nimi on Narukerä 2000 rahasto (Pertti Kauppila).
Markku Huhtasen rahasto (Eeva Huhtanen) kunnioittaa 2006 tapaturmaisesti kuolleen porilaisjääpalloilijan muistoa.
Narukerä 2000 rahasto kirjoitti uusille tukijoilleen 1999 miesten mestaruushuuman jälkeen:
”Narukerän joukkue oli vahvasti porilainen. 1980-luvulla aloitettu määrätietoinen juniorityö teki mestaruuden mahdolliseksi. Narukerä on voittanut junioritasolla yhteensä 23 SM-mitalia: kahdeksan kultaa, seitsemän hopeaa ja kahdeksan pronssia. Viime kaudella neljä Narukerä-kasvattia pelasi Ruotsin pääsarjassa. Maailmalle on vetoa. Juniorivalmennuksen on pystyttävä tuottamaan joka kausi uusia taitajia lopettaneiden tai muuttaneiden pelaajien tilalle. Liigamestaruuden voittaminen muuttotappiosta huolimatta oli juniorityön sankariteko.”
Näiden ajatusten takana on kaikkien rahastojen toiminta. Apurahoja on vuosien varrella myönnetty moninaisiin tarkoituksiin kuten: nuorten maajoukkuepelaajien matkakustannuksiin, SM-lopputurnausmatkoihin, kannustus- ja valmentajastipendeihin, vähävaraisten junioreiden tukemiseen jne. 2000-rahasto lahjoitti Narukerä-talon rakennusprojektiin huomattavan summan.
Rahastoilla on aina ollut yhteispeli ja koordinaatio, mutta nyt sitä on vielä vahvistettu luomalla yhteiselin, jonka kautta kaikki tukitoiminta kanavoidaan. Tämä yhteistyöelin on nimeltään
Narukerän rahastot, jolle kaikki tukihakemukset tästä lähtien siis osoitetaan. Rahaston puheenjohtaja on Risto Liljeroos, puh. 044-710 5310 ja asiamies Hannu Neva, puh. 040-593 5837. Rahaston osoite on Kantomaantie 18, 28610 Pori, sähköpostiosoite hannu.neva at dnainternet.net.
|